Kuka minä olen?

Minäpä kerron.

Alan nyt nakuttaa tätä blogia, koska minulle on monesti vuosien aikana sanottu, että minun kannattaisi. Se on varmaan vähän sama, kuin äiti sanoisi, että "Kyllä rakas, sinä olet upea laulaja" ja sillä ponnistaisin kohti Idolssia ymmärtämättä ollenkaan miksi minut lopulta vain lynkattiin julkisesti.
Mutta hei, antaa tulla. On sitä pahempaakin tapahtunut.

Olen siis armon vuonna -80 syntynyt naisihminen. En mikään mallilehtien kansikuvatyttö, mutta vaikka missasin sen pärstäjonon, niin vaihdossa sain kuitenkin kohtuullisen hyvän itsetunnon. Olen varsin tyytyväinen tähän diiliin, koska se on riittänyt helposti siihen, että kaatunut on erittäinkin komeita uroksia vuosien aikana. Naisiakin, tarpeen vaatiessa. ;) "Meissä kaikissa asuu pieni Bi", sanovat.
Minulle sillä ei ole kertakaikkiaan minkään valtakunnan merkitystä mistä tai kenestä kukanenkin tykkää. Eikä muuten pitäisi olla kenellekkään muullekkaan.

Olen ikuinen opiskelija. Horoskoopiltani kaksoset. Kyllästyn nopeasti, innostun nopeammin. Olen hakenut joskus opiskelemaan jopa talon rakennusta, koska  se vaan sillä sekuntilla oli tosi hyvä idea. Onneksi eivät hyväksyneet.
Olen yläasteen jälkeen opiskellut hevosten hoitajaksi, tarjoilijaksi, sekä ratsastuksenohjaajaksi. Kaikki kesken. Syystä tai toisesta. Olen silti työskennellyt vuosia kullakin yllämainitulla alalla. Väitän jopa olevani ihan ammattitaitoinen. Ratsastustaidoissa on toki hirveästi petrattavaa, mutta olen mennyt elämänohjeella "Jos et osaa, opeta."
Varsin hyvällä menestyksellä.

Olen töissä ikkunatehtaalla. Olen ollut viisi vuotta. Pintakäsittelijänä. Minulla siis pysyy myös maaliruisku kädessä. Sen lisäksi, että osaan ihan itse vaihtaa autonrenkaat, käyttää porakonetta ja asentaa kotiteatterin. En tarvitse miestä vaihtamaan minulle vanhan mallista sulaketta, enkä asentamaan lamppua kattoon. Sokeripala on tuttu juttu muuallakin, kuin pulmuna ja sirkkuna. Hämähäkit, hiiret, koppakuoriaiset ja kastemadot eivät saa minussa aikaan olankohautusta kummempaa. Kyykäärmeet saa. Ne saavat viskibassoni äärirajoilleen. Pelkään niitä. Helvetisti. Muuta elävää en pelkää. Tietääkseni.

Minulla on kaksi koiraa. Palveluskoiria. Minulle tärkeimpiä ikinä.
Haluaisin osata kouluttaa koiria paremmin kuin kukaan koskaan. Siihen minulla tuskin koskaan ikä riittää, mutta ahmin tyyliä, tapoja ja viisauksia niiltä, jotka osaavat. Vaikka kouluja en oikein ole jaksanut käydä, niin imen itseeni oppia ympäriltäni koko ajan. Arvostan tiettyjä ihmisiä lähelläni aivan järjettömän paljon. Koetan myös kertoa sen heille tarpeeksi usein, koska minusta taitavakin ihminen kaipaa tunnustusta, kun siihen on aihetta.

Minulla on myös hevosia, kissoja, ankkoja, kanoja ja kukkoja. Olen aina ollut eläinrakas. Väitän, että minulla on myös joku sisäänrakennettu taito olla eläimien kanssa, koska jo kakarasta asti olen pärjännyt niiden "vaikeimpienkin" kanssa, joiden kohdalla moni muu on nostanut kätensä pystyyn. Se on osa hyvää itsetuntoani. Elukat vuosien varrella ovat rakentaneet sitä mukanani. Tiedän pärjääväni. Minulla on se tietty auktoriteetti, jota ei voi opettaa. Ystäväni näytti minulle kerran Fingerporin, jossa kutsuttiin apuun "hevoskarjuja" laittamaan hevonen ruotuun. Se minä kuulemma olen. En usko pelkkään naminamikivakivaan, mutta en myöskään väkivaltaan. Luovin siellä välissä, ja edelleen imen itseäni taitavammilta oppia koko ajan. Heitä on luojan kiitos maailma täynnä.

Olen lapseton. Asun vuokralla avomieheni kanssa. Olen kaupungista, mutta sydämeni on maalla. Olen kärkäs. Osaan olla _todella_ vittumainen. Ystävilleni olen _todella_ lojaali. Vihaan paskapuheita. Vihaan selkäänpuukottajia. Rakastan hyviä tyyppejä. Vihaan tyhmiä ihmisiä. Rakastan mun ystäviäni. Minulla on hyvin vahvat mielipiteet ja uskallan sanoa ne ääneen. Olen kuitenkin useammin sanomatta mitään, kuin tarkoituksella loukkaan. Rakastan keskusteluita fiksujen ihmisten kanssa. Rakastan, vaikka olisimme eri mieltä asioista. JOS toinen oikeasti osaa perustella kantansa, niin saatan jopa muuttaa oman mielipiteeni. Vihaan netin mielensäpahoittajia. Pelkään nykypäivänä hieman miesten oikeuksien puolesta, vaikka nainen olenkin. Minutkin on meinattu raiskata. Ymmärrän @metoo-kampanjan. Joukkolynkkaamista en ymmärrä. Etenkään sillä tasolla mitä netissä nykyään näkee.

En ole syntynyt kultalusikka siellä pimeimmässä, mutta se ei ole minulle ongelma. Se on minulle vahvuus. Pikku asiat eivät mua kaada. Moni luulee, etten välitä, kun en vain stressaa. Tai vaikka stressaan, en näytä sitä. Pikku puuskat elämässä saa vain nostamaan kaulukset pystyyn ja kävelemään enemmän keskari pystyssä eteenpäin. Minulla on hyvä perhe, vaikka se ei ole täydellinen. Tai on. Täydellinen minulle kaikkine virheineen. Minulla on mies, jollaista en olisi koskaan uskonut löytäväni. Minulla on maailman mahtavimmat ystävät. Olen onnellinen minä.

Ja vielä. Miksi blogini nimi on #ärsyttäväämmä?!?
Kovasti rakastamani julkkis @Cristalsnow on käyttänyt paljon hästägiä #äreääiti ja minusta se on hauska!
#ärsyttäväämmä on helppo muistaa ja se kuvastaa minua hyvin. Osaa ärsytän pelkällä olemassaolollani, viskibassollani ja suorilla mielipiteilläni. Toisille olen vain ihan ärsyttävän ihana, ärsyttävän rohkea ja ärsyttävän rakastettava. Olen siis ylpeydellä #ärsyttäväämmä.

Jatkossa koetan kirjata tänne vähintään parin viikoin välein mietteitäni milloin mistäkin. Jos asiaa tulee, niin useammin. Toivottavasti joku jaksaa lukeakkin. Jos ei, niin ei senkään niin väliä. Ei maailma siihen(kään) kaadu. Palaillaan!

-Minna