Parisuhteista.
"Aina on parempi pari suhdetta, kuin parisuhde."
Niin sano mulle joskus viisaudessaan joku. Kopioitu seki viisaus jonku vielä viisaamman sanomisista. Yhtä kaikki, en oo samaa mieltä. En yhtään.
Multa on pyydetty tekstiä sekä parisuhteista, että ystävyyssuhteista ja nyt ku oon saikulla polveni kanssa, niin mikäpä sen parempaa aikaa avata viinihana, ottaa läppäri syliin ja kirjoittaa. Ja ei, en kirjoita blogiani aina kännissä, mutta nyt ku ei paljoa tee mieli kirmailla, niin tuo valkkarilasi vieressä on oiva kaveri. Youtuben biisivideoiden lisäksi.
Mun nykyinen parisuhteeni on kestäny nyt vajaan neljä vuotta. Tuon miehen mä oon tuntenu pian kymmenen vuotta. Miehenihän on siis mun (entinen) esimieheni. Ja ei, tämä ei ollut mikään "menen reiden kautta"-juttu. Ei yhtään. Ehkä mä nyt sitten avaan tämänkin tarinan tähän teillekin, jotka eivät sitä vielä tiedä ja jotka vain kuvittelevat tietävänsä.
Mä muutin tälle nykyiselle kylälle ihan täysin mun silloisen avomieheni vuoksi. Tämä on hänen kotikylänsä. Se miksi tultiin, jääköön meidän väliseksi, mutta minut toi puhtaasti rakkaus mieheeni. Se suhde on joka tapauksessa mennyttä, joten ei siitä enempää.
Me muutettiin maaliskuun lopussa 2012 ja mä tarviin töitä, tietysti. Mun silloisen mieheni täti huikkas, että paikallinen ikkunatehdas tarttee kesäduunareita, joten otin eräänä perjantaina puhelun. Se meni kutakuinkin näin:
M: Moi, oon Minna nönnönnöö ja tartten kesätöitä. Te kuulemma tarttette tekijöitä, joten millon aloitan?
H: Öööö, No moi. Sä siis oot sitä mieltä, että meidän tarpeet kohtaa??
M: No eikö? Sä tarttet tekijää, mä työtä.
H: Haha, no totta. Pitäskö meidän kuitenkin edes nähdä ensin?
M: Tuunko heti?
Niin sano mulle joskus viisaudessaan joku. Kopioitu seki viisaus jonku vielä viisaamman sanomisista. Yhtä kaikki, en oo samaa mieltä. En yhtään.
Multa on pyydetty tekstiä sekä parisuhteista, että ystävyyssuhteista ja nyt ku oon saikulla polveni kanssa, niin mikäpä sen parempaa aikaa avata viinihana, ottaa läppäri syliin ja kirjoittaa. Ja ei, en kirjoita blogiani aina kännissä, mutta nyt ku ei paljoa tee mieli kirmailla, niin tuo valkkarilasi vieressä on oiva kaveri. Youtuben biisivideoiden lisäksi.
Mun nykyinen parisuhteeni on kestäny nyt vajaan neljä vuotta. Tuon miehen mä oon tuntenu pian kymmenen vuotta. Miehenihän on siis mun (entinen) esimieheni. Ja ei, tämä ei ollut mikään "menen reiden kautta"-juttu. Ei yhtään. Ehkä mä nyt sitten avaan tämänkin tarinan tähän teillekin, jotka eivät sitä vielä tiedä ja jotka vain kuvittelevat tietävänsä.
Mä muutin tälle nykyiselle kylälle ihan täysin mun silloisen avomieheni vuoksi. Tämä on hänen kotikylänsä. Se miksi tultiin, jääköön meidän väliseksi, mutta minut toi puhtaasti rakkaus mieheeni. Se suhde on joka tapauksessa mennyttä, joten ei siitä enempää.
Me muutettiin maaliskuun lopussa 2012 ja mä tarviin töitä, tietysti. Mun silloisen mieheni täti huikkas, että paikallinen ikkunatehdas tarttee kesäduunareita, joten otin eräänä perjantaina puhelun. Se meni kutakuinkin näin:
M: Moi, oon Minna nönnönnöö ja tartten kesätöitä. Te kuulemma tarttette tekijöitä, joten millon aloitan?
H: Öööö, No moi. Sä siis oot sitä mieltä, että meidän tarpeet kohtaa??
M: No eikö? Sä tarttet tekijää, mä työtä.
H: Haha, no totta. Pitäskö meidän kuitenkin edes nähdä ensin?
M: Tuunko heti?
H: No älä hitossa, ku on kädet täynnä. Tuu maanantaina?
M: Käy. Monelta?
H: Kympiltä?
M: Passaa. Nähdään silloin.
Maanantaina kävin (niitä vitutti ku olin puoli tuntia etuajassa) ja kerroin hyvin rehellisesti etten oo ikinä tehny tehdastöitä. Maanantaina ollessani salilla tuli puhelu, että työt alkaa tiistaina klo.7. Olin huhtikuun lopusta syyskuulle ja seuraavasta kesästä tähän päivään. 7 vuotta. Vakituisena.
Nykyinen aviomeheni oli silloin mun ekana kesänä tiiminvetäjä. Ei mun, mutta toisella puolella hallia ja pääsääntöisesti jopa eri vuorossa. Mun mies, siis silloin outo ja naimisissa toisaalla ja nyt nykyinen, oli silloin lihava ja kalju. Ei ihan yhtään semmonen mies, jota olisin vilkaissut kahdesti. Niin pahalta kuin se kuulostaakin. Mä olin umpirakastunut mun silloiseen avokkiini ja luulin, että hän on mun loppuelämä.
Mun toisena kesänä Pyhännällä tämä tiiminvetäjä oli ylenny vuoropäälliköksi ja aikojen saatossa se vaihtui eri vuorosta meidän vuoroon päälliköksi ja siis mun esimieheksi. En ollut kiinnostunut silloinkaan. Vuosien varrella tutustuttiin ja juteltiin ja lopulta tultiin niin hyvin juttuun, että meidän kestyöntekijät kyseli multa, että onko meillä sutinaa, ku viihdytään keskenään niin hyvin?! Olin häkeltynyt, koska se ei ollut käynyt edes mielessä. Yhtään.
Avomieheni oli 2013 muuttunut aviomieheksi, rakennettiin mun unelmataloa ja toivoin elämän olevan jatkossa täydellistä. No ei ollut. Asiat meni niinkuin meni ja 2016 oli tuomion vuosi. Mun elämäni koira kuoli täysin kyselemättä ja yllättäen 28.10.2016 ja mä romahdin. Silloin jos koskaan olisin tarvinnut aviomieheni tukea, mutta sitä en saanut. Yllättäen mulle olkapään tarjoski mun silloinen esimieheni, jonka en vieläkään ollut ajatellut olevan sen enempää. Tuo tyyppi kuunteli, tuki, kuunteli lisää ja silloin mä tajusin että oon täysin väärässä suhteessa. Otettiin avioero ja aloin ehkä ymmärtää, että oon ihastumassa nyt itelleni täysin odottamatomaan tyyppiin.
Hieman oijottuna noin se meni. Tuo tyyppi oli tehnyt eroa omasta suhteestaan jo vuosia, mutta lapset hidasti. Mä en ois halunnut epäonnistua avioliitossani, mutta yksin ei yhtään liittoa tai parisuhdetta saa kantamaan. Yks johti toiseen, toinen tähän ja nyt me ollaan tuon esimieheni kanssa oltu nyt naimissa yli vuosi. Yhdessä kolme. Mä oon umpirakastunut edelleen tuohon mun kirveellä veistettyyn pari metriseen ukkooni.
No sitten siihen aiheeseen. Mulla on tähän ikään ehtiny niitä parisuhteita olemaan. En oo mikään missi, todellakaan, mutta mä vaan oon niin vitun hyvä tyyppi, että oon aina saanu ne ketä oon halunnu. Oikiasti ja ilman henkseleiden paukuttelua. Siksi on myös kokemusta. Kokemuksella voi vähän puhuakki ja vaikka varottaa tai valistaa muita. Eikö?
Mä oon eläny parisuhteissa, joissa mä kuolen mustasukkasuuteen. Oon eläny niissä, jotka tappaa mut, ku toinen on mustasukkanen. Niissä, joissa kukaan ei välitä. Niissä, missä kaikki muu on täydellistä, mutta ei oo seksiä. Oon ollu petetty. Oon pettäny. Oon ollu niissä suhteissa, missä ei oo mitään yhteistä. Oon saanu turpaani. Oon lyöny. Ja nyt. Täydellinen balanssi ilman väkivaltaa. Ei henkistä, eikä fyysistä. Mä pakahdun rakkauden tunteeseen.
Tiiän,että on turhauttavaa katella paria, jolla tuntuu menevän kaikki hiton hyvin, jos itellä vastustaa. Tiiän paremmin ku hyvin. Oon niin monen montun kautta könynny tähän nykyseen, että uskallan jo sanoa, että ÄLKÄÄ tyytykö ihan mihin vaan. Viimeisen kahden vuoden aikana on pelottavan moni pari eronnut sanoen, että me oltiin syttö siihen. Silti lopputulos on lähes joka kerta ollut onnellisempi lähtiessä, kuin jäädessä.
Mitäkö on siis hyvä parisuhde?? Se EI oo jatkuvaa vääntöä. Se EI oo jatkuvaa keskustelua, että "en mä enää koskaan.". Se EI oo "mä lupaan muuttua". Se EI oo "mä tein näin koska sä....." Se EI oo "sun syy". Se EI oo "Jos sä oisit toisenlainen". Se EI oo "huomenna."
Se on kahden ihmisen suhde, jossa kumpikin haluaa vain toisen hyvää. Hyvässä parisuhteessa sä tunnet kuinka haluat koskea sitä toista ihan vaan ohimennen. Ilman tarvetta jäätävään panosessioon just ja heti. Se on toisen kunnioitusta. Se on tilan antamista toiselle ilman, että se tuntuu itsestä pahalta. Se on ajan antamista toiselle ilman, että se tuntuu väkiseltä. Se on sitä, että haluat tiskata, koska se toinen imuroi ja se toinen vihaa tiskaamista. Se on sitä, että te puolin ja toisin haluatte vain parasta toisillenne. Ja kyllä, se monesti on hyvää seksiä.
Se EI vieläkään ole pakko. Parisuhde on vapaaehtoista ja sen pitäs olla ihanaa. Jos se parisuhde tuntuu kuukaudesta toiseen pahalta, niin lähde. Ihan sama mitä muut ajattelee. Se on SUN elämä. Vain ja ainoastaan SUN. Eniten vituttaa kuolla onnettomana. Tai mistä minä tiiän, ku en oo vielä kuollu, mutta onneksi oon ymmärtäny erota huonoista suhteista ajoissa. Ja onneksi mun nykyinen aviomies.
Hyvä parisuhde on silti nippu yhteisiä sopimuksia, koska ihmiset ei vaan luonnollisesti toimi samassa synkassa. Meillä se sopimus on esimerkiksi se, että seksiä on vähintään 5. päivän välein. Halus eli ei. Ja tsiisus kuinka paljon tuo sopimus autto siihen, että seksielämä toimii. Ja jopa paranee.
Mä oon nelikymppinen ja aika paljon kokenu. Luulin, että kaikessa ylpeydessäni tommonen pari parisuhdetta läpikäyny ukko ei voi mua hetkauttaa. Sitte se yks yö tuli ja vaati mua tuntemaan ja kuuntelemaan. Hitaasti. Liian hitaasti. Tuskasen hitaasti. Mä en oo IKINÄ saanu kännissä orgasmia ja sinä yönä sain. Monta. Se oli mulle niitti siihen, että mun täytyy olla oikeessa paikassa oikeeseen aikaan.
Tuo tyyppi harrastaa mun kans, koska se haluaa. Mä haluan olla sen kans, koska se vaan on kivaa. Mä en pakota sitä mihinkään. Se ei pakota mua mihinkään. Tämä on kuitenkin vain meidän elämää. Meidän paras. Tämä ei kerro teistä mitään. Me emme ole sanomaan teidän parisuhteenne tilasta yhtään mitään.
Jos susta tämän luettua tuntu pahalta. Jos teki mieli kysyä jotain. Jos tuntu, että oot niin vitun väärässä suhteessa. Jos tuntuu, että voin ymmärtää ja auttaa, niin laita viestiä. Eroa, jos tuntuu, että oot väärässä paikassa väärään aikaan. Jos kaikki on hyvin, niin NAUTI! Nauti lujaa. Hyvä parisuhde ei ole ahdistus.
H: Kympiltä?
M: Passaa. Nähdään silloin.
Maanantaina kävin (niitä vitutti ku olin puoli tuntia etuajassa) ja kerroin hyvin rehellisesti etten oo ikinä tehny tehdastöitä. Maanantaina ollessani salilla tuli puhelu, että työt alkaa tiistaina klo.7. Olin huhtikuun lopusta syyskuulle ja seuraavasta kesästä tähän päivään. 7 vuotta. Vakituisena.
Nykyinen aviomeheni oli silloin mun ekana kesänä tiiminvetäjä. Ei mun, mutta toisella puolella hallia ja pääsääntöisesti jopa eri vuorossa. Mun mies, siis silloin outo ja naimisissa toisaalla ja nyt nykyinen, oli silloin lihava ja kalju. Ei ihan yhtään semmonen mies, jota olisin vilkaissut kahdesti. Niin pahalta kuin se kuulostaakin. Mä olin umpirakastunut mun silloiseen avokkiini ja luulin, että hän on mun loppuelämä.
Mun toisena kesänä Pyhännällä tämä tiiminvetäjä oli ylenny vuoropäälliköksi ja aikojen saatossa se vaihtui eri vuorosta meidän vuoroon päälliköksi ja siis mun esimieheksi. En ollut kiinnostunut silloinkaan. Vuosien varrella tutustuttiin ja juteltiin ja lopulta tultiin niin hyvin juttuun, että meidän kestyöntekijät kyseli multa, että onko meillä sutinaa, ku viihdytään keskenään niin hyvin?! Olin häkeltynyt, koska se ei ollut käynyt edes mielessä. Yhtään.
Avomieheni oli 2013 muuttunut aviomieheksi, rakennettiin mun unelmataloa ja toivoin elämän olevan jatkossa täydellistä. No ei ollut. Asiat meni niinkuin meni ja 2016 oli tuomion vuosi. Mun elämäni koira kuoli täysin kyselemättä ja yllättäen 28.10.2016 ja mä romahdin. Silloin jos koskaan olisin tarvinnut aviomieheni tukea, mutta sitä en saanut. Yllättäen mulle olkapään tarjoski mun silloinen esimieheni, jonka en vieläkään ollut ajatellut olevan sen enempää. Tuo tyyppi kuunteli, tuki, kuunteli lisää ja silloin mä tajusin että oon täysin väärässä suhteessa. Otettiin avioero ja aloin ehkä ymmärtää, että oon ihastumassa nyt itelleni täysin odottamatomaan tyyppiin.
Hieman oijottuna noin se meni. Tuo tyyppi oli tehnyt eroa omasta suhteestaan jo vuosia, mutta lapset hidasti. Mä en ois halunnut epäonnistua avioliitossani, mutta yksin ei yhtään liittoa tai parisuhdetta saa kantamaan. Yks johti toiseen, toinen tähän ja nyt me ollaan tuon esimieheni kanssa oltu nyt naimissa yli vuosi. Yhdessä kolme. Mä oon umpirakastunut edelleen tuohon mun kirveellä veistettyyn pari metriseen ukkooni.
No sitten siihen aiheeseen. Mulla on tähän ikään ehtiny niitä parisuhteita olemaan. En oo mikään missi, todellakaan, mutta mä vaan oon niin vitun hyvä tyyppi, että oon aina saanu ne ketä oon halunnu. Oikiasti ja ilman henkseleiden paukuttelua. Siksi on myös kokemusta. Kokemuksella voi vähän puhuakki ja vaikka varottaa tai valistaa muita. Eikö?
Mä oon eläny parisuhteissa, joissa mä kuolen mustasukkasuuteen. Oon eläny niissä, jotka tappaa mut, ku toinen on mustasukkanen. Niissä, joissa kukaan ei välitä. Niissä, missä kaikki muu on täydellistä, mutta ei oo seksiä. Oon ollu petetty. Oon pettäny. Oon ollu niissä suhteissa, missä ei oo mitään yhteistä. Oon saanu turpaani. Oon lyöny. Ja nyt. Täydellinen balanssi ilman väkivaltaa. Ei henkistä, eikä fyysistä. Mä pakahdun rakkauden tunteeseen.
Tiiän,että on turhauttavaa katella paria, jolla tuntuu menevän kaikki hiton hyvin, jos itellä vastustaa. Tiiän paremmin ku hyvin. Oon niin monen montun kautta könynny tähän nykyseen, että uskallan jo sanoa, että ÄLKÄÄ tyytykö ihan mihin vaan. Viimeisen kahden vuoden aikana on pelottavan moni pari eronnut sanoen, että me oltiin syttö siihen. Silti lopputulos on lähes joka kerta ollut onnellisempi lähtiessä, kuin jäädessä.
Mitäkö on siis hyvä parisuhde?? Se EI oo jatkuvaa vääntöä. Se EI oo jatkuvaa keskustelua, että "en mä enää koskaan.". Se EI oo "mä lupaan muuttua". Se EI oo "mä tein näin koska sä....." Se EI oo "sun syy". Se EI oo "Jos sä oisit toisenlainen". Se EI oo "huomenna."
Se on kahden ihmisen suhde, jossa kumpikin haluaa vain toisen hyvää. Hyvässä parisuhteessa sä tunnet kuinka haluat koskea sitä toista ihan vaan ohimennen. Ilman tarvetta jäätävään panosessioon just ja heti. Se on toisen kunnioitusta. Se on tilan antamista toiselle ilman, että se tuntuu itsestä pahalta. Se on ajan antamista toiselle ilman, että se tuntuu väkiseltä. Se on sitä, että haluat tiskata, koska se toinen imuroi ja se toinen vihaa tiskaamista. Se on sitä, että te puolin ja toisin haluatte vain parasta toisillenne. Ja kyllä, se monesti on hyvää seksiä.
Se EI vieläkään ole pakko. Parisuhde on vapaaehtoista ja sen pitäs olla ihanaa. Jos se parisuhde tuntuu kuukaudesta toiseen pahalta, niin lähde. Ihan sama mitä muut ajattelee. Se on SUN elämä. Vain ja ainoastaan SUN. Eniten vituttaa kuolla onnettomana. Tai mistä minä tiiän, ku en oo vielä kuollu, mutta onneksi oon ymmärtäny erota huonoista suhteista ajoissa. Ja onneksi mun nykyinen aviomies.
Hyvä parisuhde on silti nippu yhteisiä sopimuksia, koska ihmiset ei vaan luonnollisesti toimi samassa synkassa. Meillä se sopimus on esimerkiksi se, että seksiä on vähintään 5. päivän välein. Halus eli ei. Ja tsiisus kuinka paljon tuo sopimus autto siihen, että seksielämä toimii. Ja jopa paranee.
Mä oon nelikymppinen ja aika paljon kokenu. Luulin, että kaikessa ylpeydessäni tommonen pari parisuhdetta läpikäyny ukko ei voi mua hetkauttaa. Sitte se yks yö tuli ja vaati mua tuntemaan ja kuuntelemaan. Hitaasti. Liian hitaasti. Tuskasen hitaasti. Mä en oo IKINÄ saanu kännissä orgasmia ja sinä yönä sain. Monta. Se oli mulle niitti siihen, että mun täytyy olla oikeessa paikassa oikeeseen aikaan.
Tuo tyyppi harrastaa mun kans, koska se haluaa. Mä haluan olla sen kans, koska se vaan on kivaa. Mä en pakota sitä mihinkään. Se ei pakota mua mihinkään. Tämä on kuitenkin vain meidän elämää. Meidän paras. Tämä ei kerro teistä mitään. Me emme ole sanomaan teidän parisuhteenne tilasta yhtään mitään.
Jos susta tämän luettua tuntu pahalta. Jos teki mieli kysyä jotain. Jos tuntu, että oot niin vitun väärässä suhteessa. Jos tuntuu, että voin ymmärtää ja auttaa, niin laita viestiä. Eroa, jos tuntuu, että oot väärässä paikassa väärään aikaan. Jos kaikki on hyvin, niin NAUTI! Nauti lujaa. Hyvä parisuhde ei ole ahdistus.
Kommentit
Lähetä kommentti