Varo vaan kehumasta, ettei kusi nouse päähän.
Oli kesäinen päivä -80 luvulla, kun sain ensimmäisen kolmipyöräni.. Ei sentään, ei tässä tartte koko mun historiaa lukea, vaikka kyllä siitäkin tarinan sais.Senverta kuitenkin, että ala-asteella en ollut mikään koulun suosituin tyttö, joka kultalusikka hanurissa paistatteli kansan suosiossa ja uskalsi sanoa ääneen kaiken mitä ajatteli. Ei ei. Ujohko olin tai ainakin siltä minusta tuntu. Kateellinen olin niille, jotka oli kauniita, komeita ja sosiaalisesti taitavia. Haaveilin olevani isona näyttelijä, eläinlääkäri tai radiotoimittaja. Kävin koulun kuorossa. En osannut laulaa. Silloinkaan. Ei se estänyt minua silloin. Nykyään säälin sen verran kanssaeläjiäni, että laulan vain yksin autossa (tai karaokessa karmeassa kännissä, mutta sitä en ääneen tunnusta). Olin jossain koulun joulujuhlanäytelmässä inkkarilapsena ja muistan vuorosanani edelleen. Ihan koko lauseen. Jännitti ihan pirusti. Koskaan en silti teatterikorkeaan ole pyrkinyt. Radiotöitä en ole päässyt sitäkään vähää kokeilem...