Se yhteen hiileen puhaltamisen hienous. Ja vaikeus.
Eilen illalla juttelimme mieheni kanssa taas pitkään kaikesta. Yhdeksi aiheeksi nousi yhdistystoiminta, sekä sen hienous. Ja vaikeus. Siinä illan hämärtyessä päätinkin, että kirjoitan tällä kertaa nimenomaan kyseisestä aiheesta, koska se on juuri nyt aika lähellä elämääni. Meidän elämäämme. Olen ollut jo ehkä kolmisen vuotta paikallisen ammattiyhdistyksen hallituksessa. Sinne ajauduin jopa vähän vahingossa työkaverini ehdotuksesta. Meinasi, että siellä on "vanhat jäärät" päättäneet jo liian kauan kaikesta ja että naisnäkökulmaakin kaivataan. Pilkkikilpailuihinkin oli kuulemma panostettu jo ihan riittävästi siihen mennessä. Ne kun tuntuvat olevan monen ay-liikkeen suola ja sokeri. Ihan mielenkiinnosta sitten lupauduinkin ehdolle ja minut hyväksyttiin mukaan. Kiitollinen olen luottamuksesta, vaikka en takuulla ole se innokkain toimija kyseisessä hommassa. Tarkoitan siis, että en elä ay-liikkeelle, enkä varsinkaan politikoinnille, yhtä intohimoisesti kuin moni muu siellä. J...