Eläimet veressäni (ja voiko siitä oppia muutkin)
Mulla on tuossa muutamakin aloitus ja aihe postaukseen jo valmiina ja mietin pitkään, että minkä niistä työstän julkaisukelpoiseksi tähän väliin. Tulin sitten tulokseen, että mennään välillä hieman keveämmällä aiheella, niin saavat edellisistä hermostuneet hieman puhaltaa välillä. Joidenkin mielestä aihe on varmaan tylsäkin, mutta kirjoitanpa silti. Minä olen ollut eläinrakas niin pienestä kuin muistan. Lapsuuteni haaveammatti oli tietysti eläinlääkärin vastuullinen vakanssi ja pappani aikoi tuoda minulle sitten possunsa hoitoon, kun lääkäriksi valmistun. Possujahan papalla ei tiettävästi ole koskaan ollut, mutta eipä tullut minustakaan eläinlääkäriä, että sinänsä puntit on tasan. Suvussani, ainakaan näissä läheisimmissä, ei ole ainoatakaan elukoihin isommin hurahtanutta ihmistä, joten on hieman hämärän peitossa mistä olen eläinrakkauteni perinyt. Olikohan postipoika mahdollisesti hevosmies, vai vaihduinko synnärillä, mene ja tiedä. Kaikki karvaiset, hiemankaan elolliset ovat aina...